maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pilkun eka näytelmä

Eilen Helmi osallistui ensimmäisiin näyttelyihin, Enon ryhmänäyttelyyn. Kaksi Match Showta ollaan käyty harjoittelemassa viime vuoden puolella, ja kerettiin me pari kertaa käydä näyttelyreeneissä Poksin hallillakin jopa. Ja hyvinhän se meni :)

 ROP-pentu ja Kunniapalkinto, ohoh pilkkua. Arvostelukin kuulosti lupaavalta.

Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvät pään mittasuhteet, mutta kokonaisuudessaan hieman kevyt ja kapea pää. Hieman suuret korvat. Kaunis kaula. Niukat etu- ja hyvät takakulmaukset ja häntä. Hyvä väritys. Tarvitsee aikaa valmistuakseen. 

Tuomarina Marja Talvitie

Näyttelypaikalla Helmi käyttäytyi yllättävän lunkisti ja sähläsi ihan vain pikkuisen. Otettiin näyttelyhäkki kehän laidalle ihan harjoituksen vuoksi. Häkki onkin kiva paikka ja Helmihän rauhoittui ihan makuulle asti kamalasta hälinästä huolimatta, hyvä. Kehässä meni suorastaan hienosti, seisoi kuin tatti paikallaan ja ravasikin melko mallikkaasti, vain pari pomppua ;) Legot antoi katsoa hyvin ja arvailuni lievästi yläpurennasta voidaan siis unohtaa, ihan oikein ne siellä suussa on! Eikä edes hypännyt tuomaria vasten, pikkusen yritti vaan pussata ja puskea vasten.. Näyttelyseisotusta pitää kyllä säätää jatkossa, sillä saisi etukulmia paremmin ehkä esiin? Seuraavat näyttelyt olisi sitten Lappeenrannassa pääsiäisenä.

Ohoh, vahingossa tippuivat..

Nonii, kelpaako? :D


    
Sunnuntai-iltana käväistiin vielä pentutreeneissä hallilla. Aiheena oli tällä kertaa persjättö, sylkkäri ja irtoaminen hypyille. Persjättö onnistui joo, mutta tänään pilkku ei muistanut millään, mitä "putkeen" tarkoittaa. Mutkaputkeen meneminen takkuili useaan kertaan, mutta onnistui sitten viimein. Aina ei pysty :D Hyppyjä mentii 4 kappaletta kaaren muotoisesti, palkkana nyt namikippo. Meni aika jees, mitä nyt ensin kokeili taas et voisko namit saada juoksemalla suorinta reittiä.. Pian hoksasti ei onnistu. Pari tosi vauhdikasta toistoa saatiinkin aikaiseksi.

Sylkkäri onnistui kivasti. Sitä harjoiteltiin kahdella hypyllä vähän niinkun U:n muotoisesti. Kokeeksi heitin palkaksi tennispallon esteen yli. Perään dalmis lähtee ja lujaa, käy kattoon et jahas pallo ja tulee hakeen namia kädestä :D No meneehän se noinkin, pääasia et irtoo. Tilasinkin Berralta patukan, missä on sellanen namitasku. Sen jos sais opetettua Helmille ni helpottais noita irtoamisia hypyille. Eilen kyllä innostui hetkeksi repimään narulelua hallillakin, eli saalisviettiä sillä on, mutta se ei nouse esiin ku nakkeja on tarjolla. Häiriö vaikuttaa selvästi myös, niin paljon kaikkee muuta kivaa et "leiki sillä narulla ihan keskenäsi, mulla on hei muutakin tekemistä :D"

Treenien jälkeen käytiin Marin ja aussie Kidan kanssa kävelyllä, hyvin tulevat toimeen keskenään. Kidakin on Helmin mielestä tosi cool, niin ku paimenet Helmistä yleensäkin. Pilkullinen wannabe-paimenkoira leikkiikin aika samalla tyylillä ja jää kyttäämään. Niin ne mallioppii helposti.

Kotona ollaan muistuteltu mieleen kosketusalustaa. Tämä siksi, että Helmi osaa hienosti pysähtyä kontaktille, mutta se kääntyy aina minuun päin. Metallikapulan nostamista maasta ollaan tehty ja että se kapula voikin olla ällöttävä! Mut nostaa silti ja hirveet bileet päälle :)



1 kommentti:

  1. Ai teilläkin on blogi! Pitääkin ruveta seuraamaan teidän touhuja täältä. Sattumalta löysin tänne. :) Terkkuja Kidalta wannabe-paimenkoira painikaveri Helmille!

    VastaaPoista