torstai 27. kesäkuuta 2013

Hylje ja norppa

Huh hellettä. Kyllä on koirille (ja itselle..) liian kuuma. Kovin ihmeellistä ei ole pystynyt pikku kävelyjen ja kotona makoilun lisäksi tekemään. Mutta uimassa ollaan käyty :) Ja Marttakin ui jo! Helmi on tänä kesänä innostunut oikeasti uimisesta vedessä läträämisen lisäksi. Kumma homma, että täpläkoira, joka ei ole kovin innokas noutamaan minulle mitään, hakee vedestä lelua ihan onnellisena ja loputtoman monta kertaa :D


Hylje..                    Kuva: Heidi Utriainen

... ja norppa :D Kuva: Milena Nevanto

Martta on edelleenkin ollut reipas pupi ja suhtautunut avoimesti kaikkiin uusiin juttuihin. Helmi on toiminut ahkerasti leikkitätinä ja söivätpä tuossa tänään samaa putkiluutakin (!), toinen toisesta päästä.. Helmi on ollut vähän liian tossu sen kanssa, saisi sanoa joskus vähän isommin. Martalla tuntuisi olevan kohtalaisen iso ego nimittäin..

Ruoka maistuu Martalle ja se leikkii kiihkeästi, lelusta ( tai millon mistäkin :D) irroittaminen on taas hirmu vaikeaa.. Hanakasti se yrittää roikkui milloin kengässä, hihnassa, verhossa tai ihan paljas pohjekin käy :D Kahdesti Martta on tutustunut jo aksahalliinkin, tehnyt pari putkea ja käppäillyt vähän kontaktipinnalla. Ja hurjan hienosti meni!

Helmi on uimisen ja pennun hampaiden väistelyn lisäksi tehnyt vähäsen pihatokoja. Seuraamisen kontakti liikkeellelähdössä on parantunut. Ja hitsit miten hienoja noutojen osasia se on nyt väläyttänyt! Tekipä yhden noudon ihan liikkeenomaisena ja palautti reippaalla laukalla, jes.

Ainiin. Ja tärkein asia siis. Jatkossa meidän treenit päivittyy treeniblogin puolella, joka löytyy osoitteesta helmijamartta.blogspot.com . Kutsun lähetän tutuille kenen sähköpostin löydän. Tähän postaukseen tai mun säpöön katrimarita@gmail.com voi ilmoittaa, niin lähetän kutsun niille, ketkä haluaa.

Kuva: Heidi Utriainen

Kuva: Milena Nevanto


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pieni musta riiviö

Ei ole pilkku enää pieni ja nyt sillä on kaverikin. Siispä piti vaihtaa blogin nimeä. Uusi hieno bannerikuva on Heidin käsialaa. Tarkoitus olisi jatkossa alkaa kirjoittelemaan treenejä treeniblogin puolelle.

Tiistaina meille kotiutui sitten pikkuinen Martta, viralliselta nimeltään Tottakai Uniikki Olen. Tarkempia tietoja Martasta sen omalla sivulla.

Hyvin on sujunut Martan kotiutuminen meille. Helmi otti sen hyvin vastaan, sillä on kyllä lehmänhermot ;) Sievästi se jo yrittää pentua leikittää, antaa yllättävän paljon pennun roikkua itsessään.. Mutta omista eväistään se pitää kyllä hyvin huolen, aika äkkiä palaa pennun iso ego maan pinnalle, jos yrittää käydä dalmaatin kupilla..

Martta on tasapainoisen ja reippaan oloinen pentu. Juuri mikään sitä ei ole pelottanut vielä. Tutut ihmiset on ihania, mutta vieraista ei ole kovin kiinnostunut, olematta yhtään arka kuitenkaan. Menee siis morjenstamaan ja jatkaa pian puuhiaan. Minua se jo seurailee tiiviisti, ulkona varsinkin kulkee ihan jalkojen juuressa kokoajan. Martta suhtautuu ympäristöön tosi reippaasti tai suorastaan välinpitämättösti ;) Pienillä lenkeillä se kävelee häntä pystyssä, eikä jumita ollenkaan.

Leluista Martta kiihtyy nopeasti, huvittavan kuuloisesti pärisee leikkiessään :D Tulee mieleen mummikoira Elsa. Ruoka kelpaa myös mainiosti. Pentuhepuleissaan se on ihan hirvee ;) Roikkuu hampaillaan joka paikassa, haukkuu ja murisee.. Muutenkin se aika topakasti ilmaisee jos joku homma ei miellytä (kuten portin taakse laittaminen.. ) tai on muuten vaan tylsää. Se päästää rasittavaa käkättävää ääntä ja on siinä muuten aika sinnikäs. On se piippailu onneksi selvästi jo vähentynty tulopäivästä :) Saa nähdä millainen neiti siitä kasvaa!

Kuva Heidi Utriainen


No sit Helmin treeneihin. Viime päivityksen jälkeen ollaan tokoiltu pari kertaa ja aksailtu yksien ohjattujen treenien verran.

Tokoissa ollaan tehty seuraamisen aloituksia, jotka ovat olleet nyt huonoja. Helmi tiputtaa kontaktin aina liikkeelle lähtiessä. Jonkin verran ovat parantuneet. Sit ollaan tehty luoksaria eri variaatioilla. Lähinnä ollaan keskitytty sivulletuloihin, alkavat toimia kivasti. Vauhti luoksetulossa jäätävän hyvä, olen tyytyväinen! Paikkamakuut on ollut varmoja, keskitty ja ei haistele. Ennenkaikkea se pysyy ja voin jopa sanoa, että alan itsekin uskoa niin ;) Sit hei, tänään Helmin vauhtinouto oli hieno! Palautukset lyhyeltä matkalta olivat nekin ihan ok. Jäävien erotteluissa ei ongelmia, yhtään virhettä en ole saanut nyt esille. Ehkäpä siis kokeeseen heinäkuussä. Hui. Jos vaan sais nyt kokeenomaisia treenejä ja palkattomuutta treenattua. Ja pakka pysyis kasassa sinne asti :D

Keskiviikkona tehtiin tämmöistä rataa:

                                    https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=44be4d0d9e&view=att&th=13f5c13f5065ccfd&attid=0.1&disp=inline&realattid=f_hi4eo0ca0&safe=1&zw&saduie=AG9B_P_kTEvfhwO4NEo0f6KPIJCm&sadet=1371841796347&sads=iP7Kw5l2YJsL8R3lyLSLGwMT9jc

Uskomatonta, mutta  kontakti-putki erottelut onnistuivat hyvin! Vain yhden ainoan kerran sain täpläkoiran Aalle putken sijasta. Helmi liikkui minusta hyvin nyt myös käännösissä. Kepit haki hienosti ja puomi oli hyvä. Aan alastulo edelleen hiukan hidas. Kaikinpuolin hyvä fiilis jäi näistä treeneistä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Toiset agikisat

Lauantaina oli Poksin kisat ja mentiin Hemulin kanssa kolme rataa. Tuomarina oli hauska setä Martti Salonen. Radat eivät olleet mitään helpoimpia ykkösten ratoja, mutta hyvin me vedettiin. Keppikulmat olivat kaikki ihmeellisiä umpikulmia ja jotenkin tosi lähellä edellisiä hyppyjä. Hyppysuorilla hypyt olivat vinottain ja piti viedä edestä ja takaa.. Tykkäsin silti radoista, olivat sujuvia ja vauhdikkaita! Ja Helmi meni lujaa, samaa vauhtia kuin treeneissäkin :)

Kuva: Milena Nevanto



A-rata meni hyvin. Vitonen otettiin kepeiltä, jotka oli heti renkaan jälkeen, joka syötti koiran suoraan keppien väärälle puolelle. Yritin kyllä vetää ja autaa koiraa, mutta kakkosväliin painui Helmi. Korjattiin kepit ongelmitta ja loppurata mentiinkin virheittä. Keinu oli hidas, Aa ihan ok. Muurilla, pituudella tai renkaalla ei mitään vaikeuksia :) Kokonaisuutena tosi ehjä rata, olin tyytyväinen! Oltiin  toisia, aika muistaakseni joku -7 sek. Reilusti parempi aika tehtiin kun luokan voittanut belgi, vaikkakin tekivät nollan. Tässä video: https://www.facebook.com/photo.php?v=10201055984577988&set=vb.1119235223&type=2&theater

Kuva: Milena Nevanto
B-rata oli oikeastaan sama kuin eka rata takaperin juostuna. Tällä radalla keinu edelleen hidas, Aa hyvä! Muuten ei valittamista, koska kepitkin onnistui ;) Tehtiin nopea nolla, sijoituttiin ensimmäiseksi ja siitä meidän eka LUVA! Tosi hyvä rata meiltä, hieno täpläkoira. Aika oli reilut -14sek, yli 10 sekuntia parempi kuin toiseksi tulleella. Etenemä taisi olla sen 4m/s. Tässäpä video: https://www.facebook.com/photo.php?v=10201055974177728&set=vb.1119235223&type=2&theater

Kuva: Milena Nevanto

Viimeinen C-rata oli hyppyrata, jossa sai tosiaan juosta! Mutta tuntui, että ohjaaja ei enää jaksanut ;) Olin ite jo jotenkin vetelä, mutta Helmi meni jopa lujempaa kuin aiemmilla radoilla. Turhaan siis epäilin et jaksaako se kolmea rataa tehdä.. Kepeille vienti oli taas vaikea, siitä vitonen :( Sit ohjasin huonosti muurille, siitä kielto. Muuten sujuvaa menoa ja koira kulki hienosti. Tässä video: https://www.facebook.com/photo.php?v=10201055962097426&set=vb.1119235223&type=2&theater

Kuva: Kaisa Jalava
Tosi hyvä fiilis jäi kisoista! Jatkossa treenataan keppikulmia ja kontakteja, niissä onkin paljon tehtävää. Seuraavan kerran voisi mennä kisailemaan joskus heinäkuussa? Loppuun vielä pari kuvaa Martasta, ikää sillä on kuvissa 6,5vkoa. Käytiin katsomassa pentuja Kotkassa torstaina, Martta on tosi avoin, leikkisä ja reipas pentu :) Kaikki kuvat Martasta ottanut Heidi Utriainen.




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ekat viralliset ja Martta esittäytyy

Lauantaina oli meidän ensimmäiset viralliset agilitystartit Kajaanissa. Tuomarina oli Tuomo Pajari ja juostiin Helmin kanssa kaksi agirataa. Ja hitto oli muuten kuuma, varmaan jotain +28 ja edes tuuli ei viilentänyt yhtään..

A-rata oli minusta yllättävän vaikea ykkösten radaksi. Yksi putki oli vähäsen tarjolla ja olipa siellä semmonen serpentiinikohtakin (?). Verryttelyalueen puolella odotellessa jännitti niin pirusti :D Mutta sit radalla en kerinnyt enää jännittää yhtään. Tuloksena virheitä kymmenen, aika -8,80, sijoitus 5/20. Eka vitonen  tuli kiellosta, joka meni kyllä täysin kuskin piikkiin. Helpossa kohdassa en ohjannut hyppyä oikeastaan ollenkaan :/ Toinen vitonen oli rima. Harvoin Helmi rimoja ottaa, mutta jos ottaa, niin juurikin tuollaisessa paikassa. Aloitin valssin kun koira oli hypyn päällä.. Muuten rata oli minusta ihan sujuva, kontaktit kylläkin hitaat. Helmille on tyypilistä et eka toisto varsinkin puomille hidas. Mut kepit onnistuivat :) Videolta katsottuna sotki vähän rytmiä, mutta pujoitteli siti loppuun, hyvä juttu! Aikakin reilusti miinusta vaikka korjasin kieltohypyn kaikessa rauhassa kävellen.

Tässä video A-radasta (äänet pois :D) https://www.facebook.com/photo.php?v=10201017198488360

B-rata oli huomattavasti helpompi ja juoksevampi, nyt oli keinukin radalla. Rata alkoi kahden hypyn ja keppien suoralla. Arvailin jo rataantutustumisessakin et tämmöinen aloitus on Helmille vaikea. Se latasi lähdöstä sen verran vauhtia, et ei taipunut oikeaan keppiväliin. Itsekin kyllä rynnin vähän, olisi pitänyt hidastaa koiraa omalla liikkeellä.  Siitä siis vitonen. No korjattiin kepit ja loppurata virheittä  maaliin :) Kontaktit olivat paremmat tällä radalla ja keinu oli hyvä! Aika oli -7,18 ja sijoitus 4/19.

Tässä B-rata: https://www.facebook.com/photo.php?v=10201017211688690

Kokonaisuutena olen tosi tyytyväinen koiraan ja jopa omaan ohjaamiseeni. Kehuin koiraa myös radala, enkä jäätynyt. Helmin kanssa on niin rentoa kisailla, kun se ei ota häiriötä ja yrittää parhaansa. Vähän se on epävarma aina uudesta alustasta ja esteitä, varsinkin eka radalla, mutta tekee silti. Vauhtia ei ollut niin paljon kun treeneissä, mutta ottaen huomioon kuumuuden ja juoksun jälkeisen velttouden, lisättynä täysin uuteen tilanteeseen, en ole vauhdistakaan huolissani :) Lähdöt oli hyviä, istui rauhallisen näköisenä. Kehänauhan vieressä oli makkaragrilli ja istuipa äiti porukoineen keppisuoran päässä, sekään ei häirinyt täpläkoiraa ;)

Tän viikon lauantaina olisi sitten kolme rataa Joensuussa.

Ja sit valoitetaan hiukan pentujuttuja, tässä on Helmin "pikkusisko" Martta 5 viikkoisena:

 


 


 


 Martta on lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira ja muuttaa meille Kotkasta Tottakai-kennelistä juhannusviikolla :) Pikkuisesta lisää juttua kun hän kotiutuu.. Kaikki kuva ottanut Heidi Utriainen.