keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

SM:t ja muita kisahommia


Kuva: Heidi Utriainen


Kuva: Heidi Utriainen

"Kesä" on jo pitkällä ja hyvin pyyhkii! Loma onneksi vielä edessäpäin. Useammat kisat ollaan käyty molempien koirien kanssa. Molemmat nartut juoksi yhtäaikaa tuossa vapun aikoihin ja olivat kyllä hiton rasittavia, tai täplä lähinnä :D Helmi käyttäytyi kuin uros ja yritti yhtenään nylkyttää pikkuMapea ja Martta oli tästä täpläkoiran lähentelystä luonnollisesti kiukkuinen kuin ampiainen.. Jouduin jopa pitämään niitä välillä porttien eri puolilla..

Molemmat on olleet terveenä, mitä nyt Helmin oikea korva vaivaa vähän väliä.. :/ Martta kärsii selvästi kuumista keleistä (joita ei kyllä ole ollut juuri nimeksikään..), eikä ole juuri karvaansa kesäksi tiputtanut. Siksipä se sai kesätukan :D Ajelin sen kyljet ja takajalat koneella lyhyeksi, selän päälle jätin suojaksi irokeesin. Kaulusta ja rintakarvoja en raskinut ajella. Rumahan se on, näyttää ihan hyeenalta. Mutta sen on selvästi parempi olla :) Ja sitäpaitsi Mape tykkää olla tyhmännäköinen, sillä on varaa ;) Karvan alta paljastui yllättävän jämäkkätekoinen koira, luulin sitä rimpulammaksi. Ajattelin sen myös olevan ehkä hivenen pullea, vaan eipäs se ollutkaan sitäkään.  Kesäkampauksen kuvaa luvassa jossain toisessa postauksessa..

Kuva: Heidi Utriainen

Kuva: Heidi Utriainen

No sit kisahommiin. Aloitetaan tärkeimmistä eli Oulun SM-kisoista. Edustettiin Helmin kanssa seuran joukkueessa, sekä startattiin yksilöissä. Perjantaina mentiin iltakisat myös. 

Matkaan lähdettin Heidin ja pyrripentu Kallan kanssa. Yövyttiin meidän sen hetken budjettiin sopivassa Kempeleen moottorimajassa, joka todellakin oli hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio.Sisustusta myöten suoraan 70-luvulta ja alkuperäisessä kunnossaan. Aamupalan tarjosi viereinen Shell-huoltamo. No 25 euroo yö, ei paha! 

Perjantaina kisailtiin sekä hyppy- että agilityrata. Molemmilta tuloksiksi taisi tulla HYL. Ihan ok ratoja meiltä, hyppyrata taisi olla parempi. Ei niissä ollut mitään ihmeellistä, mitä ei oltais osattu. Taisivat väärät putkenpäät vaan olla liian huokuttelevia :D Lähtökarsinassa kyllä jännittikin aika hitosti, yllättävän vähän vaikutti Helmi menoon, se kun kuitenkin on vähän herkkis välillä.

Lauantaina olikin sitten joukkuerata. Startattiin meidän joukkueen toisena koirakkona. Ensimmäisenä startannut koirakko hyllytti, joten radalle lähtiessä oli meidän "pakko" tehdä tulos. Tuomarina oli norjalainen setä, jonka rata oli itseasiassa aika juostava ja kiva. Ja me tehtiin nolla ja vieläpä hyvä sellainen kevyesti ihanneajassa. Oli varsin hieno fiilis kyllä radan jälkeen! Lähtökarsinassa jännitti niin pirusti, että ihan oksetti, mutta se näköjään sopii minulle ;D Valitettavasti meidän joukkueen muut koirakot ei yltäneet nappisuorituksiin ja joukkue jäi lopulta ilman tulosta.

Yksilörata oli haastava hyppyrata, ei siltikään mitään menemätöntä kohtaa. Meidän rata kaatui kyllä ihan puhtaasti ekaan hyppyyn, jossa Helmi laskeutui aika pahasti riman päälle. Ei loukannut onneksi itseään, muuten kuin henkisesti :D Tuli sit ohi tokasta hypystä ja loppurata olikin sitten yhtä hyllyttämistä. Mahtui sinne kuitenkin pari hyvääkin kohtaa, vaikka aikamoista sähläämistä se oli, ei saanut enää sen alun jälkeen oikein pakkaa kasaan. Harmitti kovasti, mutta äkkiä se unohtui ja pystyi taas nautiskelemaan ja jännittämään muiden suorituksia. 

Kokonaisuudessaan olen kyllä hyvin tyytyväinen sekä koiraan ja että omaankin ohjaamiseen. Nolla oli hieno, olin niin iloinen ja ylpeä täplästä <3 Ei noissa skaboissa kovin montaa dalmatiankoiraa ole kuitenkaan nähty aiemmin. Helmi on muutenkin niin mutkaton ja iloinen matkakaveri. Osaa lepäillä ja viihtyy kisapaikalla. Hieno tapahtuma ja hieno reissu kaikinpuolin!

Kuva: Natalia Halme

Ollaan nyt kesällä treenattu aika laiskasti.. intoa kyllä olisi, mutta aika ei meinaa riittää millään. Helmi lepäili SM:n jälkeen tovin. Ollaan käyty lähinnä viikkotreeneissä, itsenäisiin treeneihin ei olla juuri keretty ollenkaan :/ Lenkkeilty ollaan ahkerasti ja Martta on uinut. Se ui kuin norppa ympyrää, eikä malttaisi millään tulla pois vedestä :D Helmi on lähinnä kahlannut, aivan liian kylmää sen mielestä ;) Tokohommia ollaan tehty kotona ehkä kahdesti ja parit hakutreenit molemmille on tainnut alkukesään mahtua. Molemmat tykkää kyllä hakuilusta kuin hullu puurosta. No.. mistäpä Martta ei innostuisi. Raunioilla Martta on kyllä hyvin elementissään, se on ketterä,nopea ja niin tosissaan <3 Raunioradalla ollaan myös kuultu ampumista, ei reagoi kyllä kumpikaan koirista mitenkään vieläkään, onneksi.

Kuva: Heidi Utriainen

Kuva: Heidi Utriainen

Mapskun kanssa ollaan käyty parit kisat sitten viime päivityksen, parit Varkaudessa, yhdet Poksilla ja Joalla. Poksin kisoissa Mape oli ihan possu, tuli kontakteista räkyttämällä läpi, radat meni lähinnä niiden korjailuksi. Omissa kisoissa kontaktit onnistui, mutta otettiin virheet keinulta, M hyppäsi keskeltä alas ja kiireellä perään. Tämä johtui edellisten treenien lentokeinusta selvästikin ja onneksi ongelma korjaantui hyvin äkkiä :)

Varkaudessa toukokuussa kisattiin kolme rataa, pari hyllyä ja voittovitonen. Tällä kertaa kontaktit oli oikein hienot, keinu myös :) Mutta lähdöt oli tosi vaikeita, jouduin palauttelemaan useasti ja siltikin varasti..

Nyt viime viikonloppuna juostiin taas pari rataa Varkaudessa. Meidän parhaat radat vaikkakaan sitä nollaa ei nytkään tullut. Hyppyradalta, joka oli muuten vaikea ykkösten radaksi, peri rimaa ja ihmeellinen kielto putkelle. Agiradalla hienot kontaktit, loistokepit, mutta harmittava kielto putkelle, minkä itse kyllä peitin. Siitä voittovitonen. Ja lähdötkin onnistui:) Ja lujaa mentiin, jäätävästä kuumuudesta huolimatta. On sen kanssa vaan niin hienoa mennä! Kaikessa rasittavuudessaan Martta on vaan niin huippu tyyppi. Ja se on niin tyytyväinen itseensä :D

Tässäpä toukokuun Varpsin kisoista videonpätkää: https://www.youtube.com/watch?v=nM5KvpOQ




Helmin kanssa kisattiin myös Varkaudessa viime viikonloppuna. Kaksi hyllyä Salme Mujusen agiradoilta, ei ollut meidän ratoja yhtään. JariSuomalaisen hyppyradalla oli ainoastaan hyppyjä, ei siis keppejä tai putkiakaan :D Juostiin nopea nolla, meidän parhaalla etenemällä 4,9m/s :) Sijoitus 5/32. Pitäisi kyllä ottaa Helmiäkin välillä videolle.

Nyt sitten jännätään mitenkä pitkän juoksuvälin Martta aikoo pitää, koskapa seuraavasta juoksusta se on tarkoitus astuttaa. Lisää infoa voi lukea Heidin blogista. Toivotaan kovasti että se venyttäisi juoksunsa vaikkapa tammikuulle, eikä aloittaisi juoksemaan jo marraskuulla. Nyt ekaa kertaa Helmi ja Martta juoksivat yhtäaikaa, Helmi lyhensi väliä 9,5kk:sta siihen 7 kk :/ Uhkasin sterkata sen valeraskailujen takia, mutta se ilmeisesti siitä säikähtäneenä päätti jättää tämän viime juoksun valeraskaustouhun väliin :D Katsotaan sterkkaisinko vasta ensi vuonna? Jotenkin se vaan hirvittää viedä leikkaukseen..

Laitetaas tähän nyt ihan ylös juttuja joita olisi tarkoitus jatkossa treenailla:

Helmi:
-lähtöjumin purkaminen! Tässä ollaan kyllä menty nyt harppaus eteenpäin. Vihellettyjä lähtöjä myös treeneissä ja koiran jättäminen mahdollisimman kauas, toimii. Myös kisoissa samanlainen lähtö kuin treeneissä, siten että pysähdyn ja odotan hetken ennenkuin kutsun koiran.
-kisanomaisia treenejä. Helmi ei edelleenkään ole yhtä itsevarma kisoissa kuin se treeneissä on. Esimerkiksi kepit on hankalat ja hitaammat kisoissa
-kontaktien kriteereissä pysyminen, myös kisoissa..
-muutamien ohjauskuvioiden vahvistaminen mm. päällejuoksu, välistäveto, pakkovalssi
-kepit ja ikuisen vaikeat avokulmat
-rimoja välillä 65cm
-okseri!
-ja tärkeimpänä kisoissa: ohjata kunnolla joka rata, koira ansaitsee sen! Minulla on taipumuksena olla välillä löysä. Lähdetään tekemään aina nollaa!

Martta:
-lähdöt..
-kontakteille vaikeusasteen lisääminen, paikan vahvistaminen, riippumattomuus ohjaajan sijoittumisesta, itsenäisyys ja etäisyys
-vaihdellen rimakorkeuksia
-muutama uusi ohjauskuvio mm. sylkkäri, poispäinkääntö, vippaus, välistäveto
-erikoisesteiden vahvistaminen, ainakin pituuden oikea suoritustapa
-kisoissa rohkeutta ohjaamiseen ja luottoa koiraan
-oma rytmitys
-ratatreeni, ei meinaa pysyä paketti kasassa. Radanomaisesti varsinkin kontaktitovat vielä aika vaiheessa
-keppikulmien vaikeuttaminen, ohjaukset keppien lopussa!
- kontaktien jälkeiset puolenvaihdot, valssit ja persjätöt

Tarkoitus olisi taas jatkaa treeniblogin päivittelyä, mutta kerron sitten kun se tapahtuu :D


1 kommentti:

  1. Silakka ilmoittautuu Mapen reenikaveriksi, kun meillä on (ekaa kohtaa lukuunottamatta) samat teemat ja vielä vähän lisääkin! Sano vaan kun mennään :)

    VastaaPoista