maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mitään ei oo tehty

Ei oikeesti. Ollaan käyty parin viikon aikana kahdet aksatreenit ja siinäpä se. Pieni himmailu on tehnyt vaan hyvää. Leppoisia metsälenkkejä ja paljon unta. Viikonloppuna kävin katselemassa agirotua Kuopiossa, pääsihän Helmikin toki mukaan. Sehän alkaa jopa osata käyttäytyä! Alkusähläämisen jälkeen kulki leppoisasti mukana hihna hetkiä ehkä löysälläkin ;)

Toissaviikon Heidin vetämissä treeneissä tehtiin tälläistä radan pätkää. Molemmat tän postauksen radat ovat Milenan käsialaa.



Ekaks esteet 1-7.  Kolmoselle sylivekki, joka onnistui yllättävän hyvin. Ennakoiva valssi tehtiin kohtaan 6-7, siinä oli tavanomaisesti myöhässä, mutta putkeen päästiin kuitenkin. Tämä alkusetti meni hyvin. Vauhtia oli kivasti myös käännöksissä ja pilkku meni just sinne mihin ohjaan sen.

Sit loppusetillä 7-11, kasille sylivekki sekä 9 putkelle persjättö. Hitto et oli niin vaikee taas tähän suuntaan! Mä oon niin toispuoleinen ihminen, en vaan osaa tätä vasemmalle kääntymistä/valssaamista. Varmaan viis kertaa Helmi hakee kasihypyltä suoraan putkeen väärän pään. Lopulta jäi pari kertaa ilman palkkaa ja sain sen karjuttua oikeeseen päähän. Tää meni tosiaankin ihan mun piikkiin. Sit Heidi näytti Helmin kanssa et miten se tehdään ja on se tosiaan helppoa kun sen osaa :)

Lisäksi tehtiin kujakeppejä, joihin laitettiin ohjurit varmistamaan, koska on nyt rikkonut keppejä pari kertaa, Ihan kivasti meni, ei haitannut ohjurit mitään, tuskinpa kerkesi edes huomata niitä.

Sit viime viikon aksat veti Maija. Tälläinen oli rata



Eka setillä esteet 1-7. 2-3 väliin tehtiin vekki, jolla saatiin muutettua koiran linjaa paremmaksi seuraavaa hyppyä ajatellen. Se onnistui ihan hyvin mutta kolmoshypylle ei meinannut osua millään, aina Helmi kääntyi liian aikaisin ja tuli välistä. Tai siis minähän ohjasin sen niin, koska käänsin rintamasuunnan liaan aikaisin jo kohti pituutta. No päästiin me lopulta jatkamaan rataa loppuun. Siinä ei ongelmia. Pussiin sujahtaa kuin vanha tekijä :) Kutoshypyltä kääntyi täpäkästi putkelle.

Loppurata 7-14. Renkaan hakee tosi upeesti, ei yhtään virhettä! :) Tämä meni lähinnä rallitteluksi, osaltaan ihan tarkoituksella, koska alku hinkattiin yhtä käännöstä. Käännös ysihypyltä onnistui hyvin ja nopeasti. Hyppy nro 11 oli jotenkin vaikeassa linjassa koiralle ja sen hakemiseen Helmi tarvitsi tosi selkeän ohjauksen. Hypyn 13 jälkeen kaarratti aika pitkältä, mutta sain sen muurille kuitenkin.

Helmi on muuten innostunut nyt leikkimisestä hallillakin :) Joka setin loppuun leikittiin pikku pätkä ja hyvin leikkii pilkullinen. Tarttuu hyvin leluun ja vetää aika hyvin. Voitettuaan juoksee ylpeänä narupallo suussaan ympäri pihaa.. Ehkäpä kokeilen ihan palkatakin sitä lelulla joku kerta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti