tiistai 31. heinäkuuta 2012

Yks vee

Ja niin se on pilkullinen kerennyt yhden vuoden ikään. Mikään ihan pikkukaveri se ei olekaan; korkeutta on kertynyt hätäisesti mitattuna jopa 61cm, painoa reilu 24 kiloa. Kattokaa nyt, mikä mytty se oli :D

 Helmi 3,5vk

3,5vk

Tosi nopeasti on vuosi mennyt. Ja kyllä se on aika pätevä talmaatialainen. Nyt vuoden dalmatiankoiran omistaneena ymmärrän kylläkin hyvin sanonnan: "Omistajalta vaaditaan hyviä hermoja ja loputonta huumorintajua"... Dalmis ei tosiaankaan ole mikään pomminvarma suorittaja, se tulee luokse JOS sillä ei ole mitään parempaa tekemistä ;) Mutta onneksi yleensä nälkä vie voiton ja pilkullinen palaa häntä heiluen sen tyypin luo, kuka nakkeja kantaakaan :D

Helmi on koira, jolla on loputon nälkä. Se on AINA valmis syömään. Jos se ei syö, se on todella todella kipeä. Ahneus on Helmin moottori, se on todella helposti motivoitavissa kaiken syötävän avulla. Ahneudessa on kyllä myös ne varjopuolensa. Ruokaa voi edelleenkin varastaa, jos joku ihminen ei katso. Eli siis selän takanakin voi vetää ihan hyvin pellillisen ruokaa napaan, miksi ei? Vaikka tuleekin pataan, niin ei haittaa. Jäiset kalapuikot on silti hyviä... Muut koiranomistajat tuskailee toisten koirien ohittamisten kanssa, niin meille Helmin kanssa ehdottomasti pahin häiriö on kaatunut biojäteroskis tai jänis, joka kuoli vuonna 2008. KAIKKI uppoaa kitaan, jopa käärmeennahat.. No kertaakaan ei ole dalmiksen vatsa edes kuralle mennyt, aika sissi.

Arjessa Helmi on ruoan varastelua lukuunottamatta tosi helppo koira. Varsinkin kun ylimääräinen sählääminen on jo loppunut. Kotona se lähinnä pötköttelee tai osallistuu varsinkin kokkaamiseen innokkaasti.. Se ei ole koskaan rikkonut mitään omia vinkujaan kummempaa. Kaikki hoitotoimet se sietää hyvin, joskin se on hiukan dramaattinen. Toimenpiteen jälkeen heti vapaa-sanan kuultuaan se ponkaisee ylös aidosti iloisen näköisenä; en sittenkään kuollutkaan, upeaa. Anna nami :D Yksinolemisen kanssa ei ole mitään ongelmia koskaan ollut, se joko nukkuu tai päivystää ikkunassa. Jokaisen kotiin tulijan se tervehtii häntä julmetusti piiskaten ja naamallaan rodulleen tyypillinen hymy, joka paljastaa lähes koko purukaluston.

Helmi on lähestulkoon aina iloinen. Ainakin ulkoilmassa. Se on tähän mennessä tullut toimeen jokaisen hännänheiluttajan kanssa.  Se ei koskaan haasta riitaa, vaan pakenee paikalta jos joku on pahalla päällä :D Pyrri nimeltä Torvi on sen paras kaveri ja suurin esikuva. Kaikkia kaksijalkaisia se rakastaa edelleen, varsinkin tuttuja, erityisesti Heidiä :D Sosiaalisen koiran kanssa elämä on toisaalta helppoa, toisaalta saat kokoajan lenkillä kutsua luo, ettei sesse käy morjenstamassa kaikkia koiranvihaajista marjanpoimijoihin. Muut koirat ei niinkään kiinnosta.

Joitain ääniä Helmi kummastelee edelleen. Laukauksista ja ukkosesta ei juurikaan välitä, mutta taas sähköhammasharja tai hiustenkuivaaja on ihan hui :D Houkuteltuna tulee katsomaan ja tottuu ajan mittaan kyllä. Imurikin oli tosi vaarallinen pienestä dalmatialaisesta, nykyisin pötköttelee turvallisen välimatkan päässä katselemassa tuleeko puhdasta jälkeä. Maantiellä yli satasen vauhdissa ajaessa Helmi reagoi rengasmeluun ja keskiviivan ylittämiseen pelokkaasti, kaupunkiajeluun suhtautuu lunkisti. Se selvästi on levottomampi matkustaessaan maantiellä farkun perässä kuin esim. kevythäkissä takapenkillä? Matkan aikana tottuu usein taas ääniin ja loppumatkasta käy jo makaamaan onneksi :)  Liikenteen melusta tai kaupungin hälinästä ei välitä enää mitään. Helmi vaikuttaisi olevan koira joka on hiukan herkkis, mutta se palautuu todella nopeasti, jos se säikähtää jotain. Ja se ei todellakaan muista huonoja juttuja ollenkaan. Ja koskaan en ole nähnyt sen menevän ihan lukkoon, vaikka metrossa esim. oli melko pelottavaa, silti pystyy tekemään temppuja :)

Hihnassa vetäminen on taitolaji. Sen Helmi osaa, kaikenlaisissa pannoissa ja taluttimissa :D Käskyn alla se kävelee nätisti vierellä. Siksipä se onkin pääsääntöisesti irti. No ehkä se on jo vähän vähentynyt se vetäminenkin, ainakin jos ei ole koirakamuja mukana :)

Harrastuksissa Helmi on opettanut minua tosi paljon. Osaan arvostaa, sitä mitä se osaa, koska kaikki ei ole ihan ilmaiseksi tullut. Se tekee just niin kauan kun se on hauskaa ja kannattavaa sen itsensä mielestä ;) Sitä ei voi ollenkaan "pakottaa" hommiin, mutta nykyisin siltä voi kuitenkin vaatia jo jotakin.. Helmi on innokas ja yritteliäs tapaus, nyt kun sen motivaation on saanut kohdalleen. Se kestää aika hyvin minun virheitä ja korjaamista, mutta epäonnistumisia ei juurikaan. Se huomaa äkkiä, jos siihen ei ole tyytyväinen. Sillä on myös tapana touhuilla kaikkea omavalintaisia juttuja tehtävien välillä, palkan toivossa tietysti ;) Jos Helmi tietää jo, miten tehtävä menee se voi omasta mielestää ihan hyvin aloittaa just sillon kuin se haluaa, eli ennen kun annetaan lupa.. Se hoksaa asiat nopeasti, mutta toistoja se ei kestä loputtomiin. Epävarmuus näkyy siinä hitautena. Kun tulee varmuutta, niin tulee myös vauhtia. Kattokaas, ei mopolla mahdottomia kuitenkaan ;D

Ohoh, tulipas pitkää analyysia :D Olis mulla ollu jotain treenailujakin kerrottavana, mut jätetään ne seuraavaan kertaan. Olkoon tää nyt tämmönen syndepostaus.

Ainiin. Synttäreiden kunniaksi, juurikin sunnuntaina, aloitti pikkuneiti vihdoin ne ekat juoksunsa. Juoksupöksyt päällä ei todellakaan voi kävellä ja muutenkin Helmin maailma on ihan pilalla, masentaa niin kovasti :D

http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202012/25.07.2012/IMG_2194.jpg/_full.jpg
Helmi 1vee, korvat on ainakin kasvanut ;D Kuva: Milena Nevanto

3 kommenttia:

  1. Onnittelut synttärisankarille!

    Hauska tuo kuvaus kun se voisi olla ihan hyvin kirjoitettu mun omasta dallu-pojastani :D

    VastaaPoista
  2. Onnea Helmille! Kylläpä huomaa tuosta tekstistä (ja kyllä livenäkin), miten myös sinä olet vuoden aikana kehittynyt koiranohjaajana. :)

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet onnittelut Helmille!

    VastaaPoista