lauantai 21. heinäkuuta 2012

Retkellä

Kesäloma, eikä mitään sovittuja menoja. Hienoa. Satakoot vaikka joka päivä, mua ei haittaa.

Tänään käytiin pienellä kesäretkellä Kolvananuuron luonnonsuojelualueella. Pilkkukoira pääsi tietenkin mukaan. Hitto siellä oli kyllä huikeat maisemat! Maasto oli kohtalaisen vaikea kulkuissa, ainakin meille kaksijalkaisille. Helmin kulkeminen  oli huomattavasti ketterämpää. Rotkon pohjaa kuljettiin reilut pari kilometria kivenlohkareelta toiselle pomppien. Pohjalla solisi puro, joka vaikeutti hieman kulkemista, ja eihän siitä ihan kuivin kengin selvitty. Pilkullinen kahlaili onnellisena puroissa ja nappaili heiniä suuhunsa. Ei tarvinnut pelätä eksyvänsä reitiltä, koska Helmin nenä kertoi heti, minne ihmisten jäljet johtivat. Puhelimen kameralla tuli räpsittyä muutama kuvakin.













Ettei nyt ihan retkeilyksi olisi koko viikko mennyt niin käytiin toki Heidin kanssa treenailemassa tokoa torstaina peruuntuneiden hakutreenien tilalla. Helmi teki koemaisen paikkaamakuun bestis Kivan vieressä. Ja Helmi niin osaa jo omasta mielestään... ennakoi maahanmenon (mutta meni suoraan :)), ennakoi sen uudestaan Heidin käskytyksestä ja meni lopulta maahan selvästi Heidin käskyllä :D Mutta sainkin vinkin että alokkaaseen harjoitellessa tähän ei kauheasti vielä kannata puuttua. Itse paikkamakuu meni hyvin :) Kun olin vapauttanut koiran niin Helmi bongasi Elsan ohjatun noudon kapulan, kipaisi kapulalle ja toi sen minulle? Hölmö koira :D

Helmi teki myös pisimmän seuraamisen ikinä, ehkä 50metriä yhteensä. Heidi naksutteli ja minä palkkasin oikealle paikalle. Ja ihan kivasti se tekee, vähän pyrkii edistämään ja painaa. Eipä haittaa, vaikka minä välillä kävelen varpaille. Mutta kovin se on innoissaan :D Sit tehtiin pari luoksetuloa, joissa sivulletulo aika hidas. Muuten tulee kyllä lujaa :) Ruutua Helmi teki kans ihan puhtaasti naksuttelemalla ja hienosti tarjosi kyllä! Oli oikeesti ihan käryllä, et mitä siltä halutaan.

Hemuli on jotenkin motivoitunut nyt myös tokoilemaan. Sen kanssa on jo ihan kiva tehdä, kun se oikeesti keskittyy tekemiseen :) Helmin hallinta ja käytös kentällä on parantunut huomattavasti viimeisen parin kuukauden aikana. Helmi kestää häiriötä mielestäni aika hyvin nuoreksi koiraksi. Ei haittaa jalkapalloilevat miehet, eikä frisbeen heittelijät. Toiset koiratkin menee nykyisin, ei enää yritä morjenstaa kavereita ;D Uudet kentät eivät aiheuta ongelmia myöskään. Jes. Jotain on ehkä tehty oikein siis pikkukoiran kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti