tiistai 27. marraskuuta 2012

Aksapilkku videolla

Viime keskiviikon treenit olivatkin oikein tehosellaiset. Alussa kerettiin tehdä setti keppejä, sit oli valssitreeni ja itse treeninä oikein täyspitkä rata kontaktiesteineen kaikkineen. Kepit meni ihan kivasti ja valssitreenikin vedettiin nollana läpi pari kertaa. Vähän olivat valssit edelleen myöhässä, mutta paranee.. Nyt ois oikein videotakin niistä: http://www.youtube.com/watch?v=MS_Sq5QoFcw

Rata oli vaikee, mutta kyllä me jotenkin siitä Hemun kanssa selvittiin. Päivän teemana oli hiljaiset treenit, eli ylimääräistä mölyämistä mahdollisimman vähän..

rata valkoiset pallot ja valssitreeni mustat laatikot..
Alku onnistui meiltä heti ekalla kerralla tosi hyvin. Tein pakkovalssin kolmoselle ja jatkettiin ihan sujuvasti putkelle. Välistävedot olivatkin yllättävän haastavia, koska koira ohjautui jatkuvasti putkelta 7hypyn takaakiertoon.  Aalla ei ongelmia, kontaktit osui hyvin. Kuvan pituuden paikalla oli oikeasti rengas, hyvin haki nyt Helmi sen. Pussi mentiin kans ongelmitta. Seuraava vaikea kohta oli pussin jälkeisen hypyn ohjaaminen, koska koira hakeutui pussista heti kohti minua ja en meinannut saada sitä millään työnnettyä hypylle. Mutta mikä parasta puomi oli taas jo parempi :) Ekalla toistolla hivenen vielä himmaa ylösmenolla, mutta lopun tulee reippaasti. Otettiin siihen muutama toisto lisää ja kokoajan ne paranee, huh :D   

Sit perjantaina olikin Napakalla agilitymöllit joissa juostiin kolme helpohkoa rataa. Uskallauduttiin menemään jo radalle, missä oli sekä puomi, että Aa. Vähän jänskätti se puomi..

Eka rata oli sujuva möllihyppäri, maxirimat 55cm. Otettiin hylly heti ekalta hypyltä :D Helmi kiersi eka hypyn jostain syystä, en tiedä jätinkö sen sit hiukan sivuun tai jotain? Saatiin korjata se aloittamalla alusta ja sit tehtiin aika sujuva nolla. Ohjaaja kerkee myös oikaista pipoaan joka esteen välissä.. ja olihan se hiukkapikkasen myöhässkin, eikä kerennyt ohjaamaan putkelle niinkuin oli suunnitellut.. Mut Helmi kulki hyvin ja hyppäsi hienosti :) Tässäpä siitä video: http://www.youtube.com/watch?v=wWIz85t7mbI&feature=em-share_video_user

Toinen rata oli mölliaksarata, joka juostiin kaksi kertaa. Puomia jännitin hirveästi, mutta siina ei mtn ongelmia :) Ekalla tehtiin ihan ok rata, 10 vp kahdesta kiellosta, ihan minun piikkiin menivät. Uusittuna sama rata 5vp, yksi rima tuli alas. Muuten ohjasin paremmin itse. Sijoituttiin vitosella ekaksi ja Helmi tykästyi kovasti voittamaansa vinkuleluun, joka onkin sitten vinkunut siitä asti vähän liiankin ahkerasti.. Hirveen tyytyväinen olen kyllä Helmiin. Se pysyi lähdössä, eikä ottanut mitään häiriötä vieraasta hallista, esteistä,ihmisistä, taputuksista tai koirista! Vauhtia oli kivasti ja jaksoi yllättävän hyvin keskittyä kokonaiset kolme rataa. Tässäpä vielä videot radoista: http://www.youtube.com/watch?v=AzF7kAMYQJU&feature=em-share_video_userhttp://www.youtube.com/watch?v=UyhwOvIrpZI&feature=em-share_video_user     

Tänään käytiin tekemässä vähän höpöhöpötokoja Miran ja Nellin kanssa. Oli hirveen kylmä ja Helmillä oli hiukan liikaa kierroksia.. Tehtiin seuraaminen käskytettynä käännöksineen. Ihan ok oli, keulii alussa edelleen. Parani kyllä kokoajan. Sit jäävistä tehtiin seisahtumisia, ne aika hyviä :) Itse seisomassa pysyminen taas oli hiukan vaikeaa.. Tokohyppy oli Helmistä ihan hirveen kiva, pojoili sitä hetken itsekseen ennenkuin sain koiraan mitään kontrollia.. pitäisi ehkä estää näin tapahtumasta seuraavalla kerralla :D sit teki ihan ok, herkästi se meinaa hypätä jo ennen lupaa.

2 kommenttia:

  1. Möllivideot ei näy, tai siis tulee vaan että video on yksityinen. Varmaan jostain asetuksista saa näkymään kaikille. :)

    VastaaPoista
  2. Näyttipäs hauskalta teidän meno! Älyttömän mukavaa nähdä teidän yhdessä tekemistä, kun se vain sujuu (: Helmillä heiluu koko ajan häntä!

    VastaaPoista