torstai 4. heinäkuuta 2013

Martalle kävi Auts

Maanantai ei ollut minun päiväni. Yövuoron jälkeen aamulla lähdin pikku kävelelylle koirien kanssa ja eipä olisi kannattanut lähteä.. Martta hepuloi jotakin itsekseen, juoksee takaapäin suoraan kävelevän pilkullisen jalkoihin ja kompuroi nenilleen vinkaisen pienesti. Sitten se jatkaa tyytyväisenä matkaansa ontuen oikeaa etujalkaansa. Kotona tutkin ja taivuttelen jalan ja ainut paikka mitä aristaa on uloimman varpaan kärki. Soitanpa vielä Heidinkin ihmettelemään jalkaa. Saman kohdan löytää Heidikin. Saadaan aika Kivuttomalle kahdeksi.

Sielläpä Martta tutkitaan ja röntgenkuvataan käpälät. Ja murtunuthan se varvas hitto on :/ Murtuma on vitosvarpaan keskimmäisessä varvasluussa. Murtuma on siisti ja hyväasentoinen, ei dislokoitunut, eikä yllä nivelrakoon tai kasvulinjoihin, huh. Martta sai oikeaan etujalkaansa täyspitkän lastan, joka ei ihan kestänyt paikoillaan... Uusi yritys ja saatiin pysymään. Sit kipulääkepiikki nahkaan ja kotiin. Kolme viikkoa mahdollisimman rauhassa (jopa häkkilevossa!) ja sit kontrollikuviin.

Murtuma kuvassa oikealla uloimmassa varpaassa


Varpaan pitäisi parantua täysin ja pennuilla paranevat vielä kovin nopeasti. En ole oikeastaan varpaasta yhtään huolissaan, vaan lähinnä tuo liikkumisen rajoittaminen ketuttaa. Ei ole muuten ihan helppoa pitää 10-viikkoinen pentu liikkumatta. Onnistuuhan se silloin kun se nukkuu ;)

Martta oli eläinlääkärissä oikein reipas. Ainoastaan kiinni pitäminen ja se, että Martta ei saa kävellä ihan ite, kiukutti isosti :) Kuvat ja koko touhu onnistuivat ilman rauhoitusta! Omasta mielestään Martta on täysin kunnossa, lasta ei haittaa menoa mitenkään, pönttö päässäkin on ihan jees. Kipulääkkeet ovat myös tosi hyviä.. Ihan ja kaikkein pahinta Martasta on häkkiin laittaminen ja se kun kielletään roikkumasta dalmatialaisessa ;) Huuto on hirveä, kun Martta tajuaa et se ei pääsekään lenkille. Pieni pentu kun haluaisi ihan joka paikkaan ja kokoajan. Näistä tulee pitkät kolme viikkoa..

Pakko keksiä jotain puuhaa pennulle, koska fyysinen liikunta on nyt minimissä. Eilen Martta pääsi turistiksi Helmin aksakoulutukseen, tänään käytiin parissa eläinkaupassa ja ihmettelemässä Tokmannin parkkipaikan vilinää. Tai eipä Martta edelleenkään mitään ihmettele :) Todella reipas on joka paikassa. Eläinkaupassa Martta räjäytti koko leluhyllyn ja juoksi pitkin kauppaa valitsemansa lelu suussaan ja pärisi onnellisena. Pakkohan se lelu oli ostaa ;) Aksahallilla on Martasta hirveen kivaa, tarjoaa kokoajan istumista, koska muuta se ei vielä osaa. Innokkaasti leikkisi myös, kun ei ollut lelua niin käsivarsikin käy.. Radalla juoksevat koirat saavat  Martan kiihtymään ja sehän kannustaa kavereita räksyttämällä todella kuuluvasti :D

Helmi kävi eilen Elina Kaleniuksen treenissä. Rata oli vaikea ja täynnä aikamoisia ansapaikkoja. Tehtiin kahdessa osassa. Eka pätkä oli jäätävää räpellystä, mutta toisella onnistuttiin :) Ollaan vedetty paremminkin, mutta silti ihan hyvä fiilis jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti