sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

ne kepit. eipä muuta :D

Ei ole enää Helmiä hanuri vaivannut anaalirauhasten huuhtelun jälkeen, jes. Toivotaan et ei kiusaa meitä jatkossakaan! Häntä on pystyssä taas ja ollaan palailtu normaaliin treenirytmiin siis. Treenit on menneet muuten oikein kivasti, mutta ne kepit tökkii taas..  Pitää ilmeisesti ensin aina epäonnistua ennenkuin etenevät.

Maanantaina käytiin Miran kanssa hallilla. Tehtiin vähän Aata ja irtoamista. Kontaktit onnistui hyvin ja Helmi irtosi hienosti. Sit harjoiteltiin välistävetoa omana juttunaan ja on se vaan vaikeeta minulle. Saan koiran tulemaan välistä, mutta onnistun jotenkin tökkäämään sen toisen hypyn takaakiertoon.. eli ajoitus ei osu millään kohdalleen. Hinkattiin hetki molempiin suuntiin ja saatiin jo onnistumisiakin. Yllättävän hyvin kestää H jo tekniikkojen jankkaamista.

Sit ne kepit... prkl. Tehtiin ensin siten, että Mira oli palkkaamassa ja kujat oli jo suorat heti alkuun, viimenen väli vielä pikkusen auki. Pari virhettä teki mut korjasi hyvin, hyvä vauhti ja rytmi! Sit toisella setillä ajattelin et tehäänpä toisinpäin ja siten et palkkaankin itse. Aloitettiin tietenkin helpommasta kujasta. Ja sit hajosi ihan täysin. Kun kysyin Helmiltä "missä kepkep" se katsoo Miraa! voi ei.. no sit helpotin kujan tosi helpoksi ja saatiin onnistumaan muutaman kerran, et pääsin palkkaamaan.. se on siis todella riippuvainen etupalkasta ja siitä ihmisessä siellä kujan päässä. Aiemmin kun on tehty kujakeppejä osana rataa, silloin Helmi on pujotellut ongelmitta ilman etupalkkaa? Kannattaako se etupalkka häivyttää nyt vai vasta suorilla kepeillä? Jos poistaa etupalkan Helmi sotkee herkemmin rytmin, koska "veto" puuttuu edestä. En tiedä, vaikeeta on. No joo, ehkä sitä ei voi kerralla ottaa pois, vaan pikkuhiljaa häivyttää.. Näin sitä kantapään kautta mennään tämäkin juttu, koira parka ;D Kärsivällisyyttä siis..

No keskiviikkotreeneissä ideana oli et nyt tehään peruskäännöksiä ja linjataan. Valssi oli myös sallittujen listalla. Kun tutustuttiin rataan, olisin mieluummin tehnyt takaaleikkausta, persjättöjä ja vastakääntöä. Oli oikeesti vaikeuksia suunnitella rata käyttäen perusjuttuja. Ensin tehtiin rata niillä peruskäännöksillä ja sit saatiin kokeilla omia ohjausvalintoja. Eka rata meni aika hyvin, aina kun muistin ohjata koiraa. Nyt huomaa Helmin menosta et se lähtee paremmin minun edelle ja etenee itsenäisemmin. Jos en käännä sitä jo ennen hyppyä se lentää pitkälle eteenpäin, niinkuin kuuluukin.. Toisella radalla kokeilin vastakääntöä (hypylle 5), joka toimikin paremmin kuin peruskäännös. Myös niistopersjättökuvio (8) oli peruskäännöstä toimivampi! Näistä lopussa videoo. Tässäpä rata:

                           

Keskiviikkona tehtiin myös keinua ihan kokonaisena. Ensin yksittäisenä, sit jopa parin esteen kautta. Ja nyt se kyllä toimii. Tämän parempaa siitä tuskin tulee, eikä tarvitsekaan.

Sit tänään osallistuttiin JoAn agilitypäivään ja Soili Makkosen koulutukseen. Rata oli aika vauhdikas, sai tosissaan juosta. Helmi kulki hyvin ja jaksoi tehdä pitkähkön treenin yhdessä pätkässä. Hyviä vinkkejä saatiin ja taas on lisää treenattavaa. Okserin riman otti ekalla setillä aika rumasti alas, toisella korjasi kyllä. Puomi oli hyvä, hienosti hakee puomille, vaikka jäin kauemmas itse. Pituus oli vaikeassa kulmassa, siitä kuitenkin selvittiin. Kontaktilta Helmi tuli kerran läpi, en käskyttänyt  ajoissa.. niin se vaan kuuntelee, mitä minä huutelen sille :D Soili kehui Helmin liikkumista, hyppää ja juoksee kuulemma tosi vaivattoman näköisesti :)

Loppuun video, jossa alkuun keskiviikotreenit ja keinua erillisenä. Lopussa pätkää Soilin koulutuksesta. Osa klipeistä muuttui jotenkin mystisesti mustavalkoisiksi.. :D 
http://www.youtube.com/watch?v=_uBuJL0GzG4&feature=youtube_gdata



1 kommentti: