tiistai 28. elokuuta 2012

Elinan koulutus ja videotodisteita

Lauantaina osallistuttiin Helmin kanssa Elina Kaleniuksen koulutukseen. Radalla oli monta aika vaikeeta kohtaa meille, mutta niin niistä vaan selvitiin. Kivaa oli ja kuuma tuli.

Rata oli tälläinen


                              

Tehtii rata kahdessa pätkässä. Ensin esteet 1-7 ja sit 9-22. Alku (1-3) oli minusta ehkä radan vaikein kohta. Hinkattiin useaan kertaan siihen ihan peruskäännöstä. Koira tekee sen kyllä, mutta on hidas. Joku muu ratkaisu voisi tähän olla parempi..? Takaaleikkaus putkelle, siinä ei ihme kyllä mitään ongelmia. 6-7 väli ihan ok. Aa tehtiin pari kertaan itsenäisenä, hyvin tekee. Kontaktin ottaa aika nätisti. Selvästikin Helmistä on tulossa kontaktifani, meinaa karkailla kontakteille ilman lupaa. JA putken sijasta valitsee näköjään kontaktin..

Toisella setillä irtosi hyvin pituudelta putkelle. Takaakierto päällejuoksu 12-13 otettiin pari kertaa usiksi, mutta lopuksi saatiinkin ihan hieno suoritus aikaiseksi. Loppu rata ihan jees, pikku virheitä ja korjailuja siellä täällä. Tosi hienosti jaksoi pikkupilkku tehdä hommia, vaikka olikin pitkiä pätkiä , mitä tehtiin. Monta kertaa piti ottaa uusiksikin, silti tekin ihan ok draivilla. Elina sanoikin, että onko noin nöyriä koiria olemassakaan, sehän menee just sinne, minne sen ohjaat. Kai se sitten on niin :D

Tässäpä sitten videota. Alussa on keskiviikon aksatreenistä pätkää ja sit Elinan koulutuksen lopusta vähäsen.
http://www.youtube.com/watch?v=5sHYF8GQ8nw&feature=plcp

Sunnuntaina käytiin Miran kans tokoilemassa Reijolassa. Hyvästi oli häiriötä jalkapalloilevista pojista, ei haitannut Hemulia yhtään. Tuntuu et oli vähän hömppätreenit, eikä vähiten siksi et oli ihan hirvee krapula :D No paikkamakuu oli hyvä, paitsi että ennakoi käskytyksissä. Noutokapulan pitämistä ja sen kanssa sivulletuloa. Oli epävarma ja jyrsi kapulaa. Pari vauhtinoutoa tehtiin. ne hyviä ja Helmillä oli kivaa. Luoksetuloja pari, niistä ekalla ei pilkullinen ollut koskaan kuullutkaan mitä semmonen käsky tarkoittaa... Teki ihan omat kuviot kunnes muisti et ainiin sivulle.. Ei aina voi muistaa :D Hienosti korjasi kuitenkin. Seuraamiset olivat aika jees. Ja uusi sininen vinkupallo loppupalkkana oli ihana :)

Maanatain hakutreeneistä ei olekaan oikeestaan muuta kerrottavaa, kun et upeesti se tekee edelleen. Tosi vaikee maasto, jyrkkiä mäkiä ja vaikeet piilot, eikä haittaa yhtään. Lähtee tosi lujaa ja tekee töitä  innokkaasti. Eilen kutsuin kerran pois metsästä uuteen lähetykseen, koska haki aivan liian kaukaa ja eteni alueella taaksepäin. Ja se tuli kuin tulikin kutsusta, hienoa. Uudestaan lähetettynä teki hyvin. Hallinta oli ihan ok, ei ihan niin hyvä ku viimeksi. Niin kauhea höyry oli päällä, et vähän oli liian kiire..

perjantai 24. elokuuta 2012

Hurjan kivaa

Keskiviikon aksailut ja tosi hyvä fiilis. Juoksutauolta palasi tosi iloinen pilkullinen, joka rallitti melkoisen lujaa pitkillä jaloillaan :) Heidi veti treenit ja tehtiin seuraavanlaista rataa:

Ratapiirros Marilta lainattu..


Teemana oli valssit ja mielellään joka kohtaan. Ja nämähän ei ole tämän ohjaajan sitä vahvinta aluetta.. :D Valssi 2:lta kolmoselle onnistui itseasiassa ihan ok. Nelosputkelle Helmi kaahasi sellaisella vauhdilla, että ei pysynyt putki ihan paikoillaan. Pakkovalssi vitoselle oli vaikea, koska olin myöhässä. Hinkattiin vähäsen ja alkoi onnistumaan. Kutosen jälkeen tuli taas kauhee kiire, koska varmistelin, että Helmi lähtee putkelle. Loppuradalle valssit joka kohtaan ja itseasiassa kyllä ne jo onnistuu ihan kohtalaisesti. Helmi kääntyy ihan hyvin, varsinkin jos muistaa kertoa koiralle ajoissa tulevasta käännöksestä.

Alussa ennen treenejä tehtiin paikkamakuu koemaisena. Paikalla oli yhteensä kuusi koiraa. Jäin itse näkyville aika lähelle. Ja nyt Helmi pysyi hyvin :) Itsenäisesti otettiin muutama toisto kujakepeillä ja niitä teki tosi hienosti, kertaakaan ei tullut läpi. Vauhti kepeilläkin paljon parempi kuin viimeksi.





tiistai 21. elokuuta 2012

On se vaan upee hakukoira. Oikeesti.

Viime perjantaina treenailtiin pikkusetti aksaa hallilla. Kujakeppejä muutama toisto. Aika hyvin meni Helmi :) Yhen virheen teki avokulmasta, sen aloitus on vaan niin vaikea sille. Muuten vauhti ihan ok, itsenäisesti hakee kujan kauempaakin. Keinua otettiin muutaman kerran. Aika reippaasti jo tulee, ei juurikaan arkaile enää. Hyvin tulee 2on 2 offiin, jos vaan ohjaaja älyäisi käyttää Ota-käskyä, minkä on koiralleen opettanut... ;D Rengasta tehtiin yksittäisenä loppuun, siinäpä ei ongelmia.

Viime viikolla innostuin tekemään kertaalleen tokoja lenkin yhteydessä kentällä, ohoh :) Otettiin lyhyt paikkamakuu, jossa pysyi ok. Luoksetulo suoraan sivulle, eipä huomauttamista siinäkään. Sit ikuisuusprojekti jäävät liikkeet, joita en vaan jotenkin saa aikaiseksi aloittaan kunnolla.. No nyt tein niitä muutamia toistoja. Helmi ottaa asennot kyllä, mutta on hitaampi kuin maahanmenoissa esim. sivulla. Epävarmuutta varmaankin, toivottavasti korjaantuu. Takapalkalla voisi taas kokeilla joku päivä. Sit kotona jos naksuttelis asentojen erottelua, sekin vois auttaa? Lopuksi leikkiä jalkapallolelulla, joka on tosi ihana Hemun mielestä. Tai ainakin se et Helmi juoksee karkuun pallo suussa ja minä jahtaan sitä...  Heitettyyn palloon se syttyy ihan kivasti nykyään ja tosiaan nappaa sen oikein suuhunkin :D

Heidiltä lainatut hypyt ovat olleet suorastaan ahkerassa käytössä. Naapurit pitävät minua todellakin ihan umpihulluna nykyään. Kantaa nyt jotain hyppyjä keskelle parkkipaikkaa ja hillua koiran kanssa kiljuen pitkin pihaa.. Päällä tietysti apinapipo ja treenihame.. Saatiin oikein yleisöäkin naapuruston koirantaluttajista. Ollaan harjoiteltu peruskäännöstä, päällejuoksua, takaakiertoja ja pakkovalssia. Takaakierrot onnistuvat jo aika hyvin, vaikka itse sanonkin ;) Pakkovalssi toimii myös. Ohjaaja saa tosissaan pohtia et mistä kädestä ja missä kohdassa kannattaa palkata milloinkin. Nää tosiaankin paranee, kun niitä harjottelee vaan. Aika yllättävää, vai mitä? :D

Sit eilen oli oli hakutreenit. Oltiin selkien metsissä sellaisella kalliosella paikalla, jossa oli tosi vaihteleva maasto, paljon mäkiä ja hyviä piiloja. Ja hitto et pilkullinen oli ihan huikeen hieno!! Ihan oikeesti. Nyt en nöyränä kainuulaisenakaan vähättele sitä yhtään. Se menee tosi lujaa ja tarkasti nenää käyttäen. Ja ennenkaikkea se paljon puhuttu hallinta; pieni dalmatialainen oli jopa lapasessa koko kuvion ajan. Taas voi todeta, kyllä se osaa, jos ohjaaja vaan vaati siltä.. Jokaisen maalimiehen jälkeen pyysin sen sivulle ja sit palattiin lähes vierekkäin takaisin keskilinjalle. Hihnaa en laittanut enää ollenkaan. Parilla viimeisellä ukolla se itse jopa tarjosi sivulle tuloa :) Lähetyksessä se ei ihme kyllä varasta, vaan odottaa minulta lupaa lähteä hakuun. On se kyllä kehittynyt hirveesti taas, jes. Suorastaan harmittaa, jos minun taidot eivät riitä ilmaisun opettamiseen, sen verran upee etsijä se on. Ja Helmi tosissaan rakastaa hakua, en ole edelleenkään koskaan missään nähnyt sitä noin innoissaan. En edes ruokakupin edessä :D

Helmi haki viisi ukkoa kuviolla haamu-valmis-valmis-valmis-haamu. Kaikki maalimiehet lähes 50 metrissä. Eka maalimies oli etukulmassa, aika helpossa piilossa. Sinne lähti tosi suoraan ja hirvellä vauhdilla. Toisesta ukosta haettiin haju partioimalla ja palasin lähettämään valmiille. Piilo oli jyrkän mäen päällä ja sen lähelle oli tarkoituksella laitettu pressusta umppari koiraa hämäämään. Helmi lähti hienosti sinne, minne sen lähetin, koukkasi tarkastamaan umpparin ja rengasti nenää käyttäen ukolle. Tosi hyvin :) Kolmas oli hyvin piilossa oleva valmis maalimies, eli ei mitään apuja. Pisto oli suora, kiersi takakautta hajulla piilolle. Neljäs oli tosi vaikeassa paikassa pitkän ylämäen ja tienylityksen takana lähellä takakulmaa. Ja tämänkin Helmi haki hienosti suoralla pistolla :) Viimeiseksi helpohko haamu, sinne singahti lujasti, jättäen oikeen lähtökuopat sammaleeseen. JA se malttoi odottaa lupaa lähetyksessä, ei lähtenyt haamulle heti sen nähtyään, vaan oikein vilkaisi minua et saako jo mennä? Hassu eläin.

torstai 16. elokuuta 2012

Dalmis on yhtä hymyä

Juoksut alkaa olla juostu. Johan tässä on jo makoiltu tarpeeksi, ainakin pilkullisen mielestä.

Maanantaina aloitettiin uudessa hakuryhmässä, jossa on jo edistyneempiäkin koirakoita. Etukäteen vähäsen jännitti mennä kokeneempien joukkoon säätämään, mutta ihan turhaan. Hyvinhän se meni :)

Hemu teki neljä ukkoa, järjestyksessä ääni-valmis-valmis-ääni. Ja olihan se taas todella kierroksilla... Ensimmäinen maalimies oli umpparissa etukulmassa, melko suoraan meni. Toinen olis siis valmis ukko, jolle lähti hyvin. Kolmas oli aika lähellä, siitä Helmi meni lujaa ohi ja kaarratti kaukana, varmaan jo alueenkin ulkopuolella. Tuli yllättävän hyvin käskyllä pois! Uudestaan lähetettynä rallitti taas ohi, mutta sai hajun takaa ja palasi piilolle. Tosi usein Helmi vetää täysillä ohi, jos ukot ovatkin yllättäen kovin lähellä. Kaksi viimeistä suoria ja hyviä. Nyt ei ollut mitään ongelmaa valmiille ukolle lähtemisessä, lähtee yhtä hyvällä motivaatiolla valmiille kuin ääniavuillekin.

Ryhmänvetäjä Mikalta sai kyllä tosi hyviä neuvoja ja uutta näkökulmaa hakuharrastukseen. Koiralta pitää vain alkaa pikkuhiljaa vaatimaan parempaa hallintaa metsässä. Varsinkin maalimiesmotivaation ollessa noin hyvä. Nyt viimeksi pystyttiin palaamaan jo maalimieheltä koira vapaana ja pysyy jo kohtalaisesti mukana. Hakumetsässä Helmi ei välttämättä ota ruokaa minulta kädestä (siis oikeesti EI syö!! :D), siksi on vaikea palkata sitä vierellä kulkemisesta.. Helmillä on vaan niin kovin kiire jo seuraavalle ukolle, mihin sitä ohjaaja haussa tarvitaankaan? Helmi osaa jo etsiä, ainakin omasta mielestään ;D

Jatkossa Helmille kannattaisi teettää hajuhakuja, siten että haetaan ensin partioimalla haju maalimiehestä ja palataan takaisin keskilinjalle lähettämään koira. Myös haamuja voisi taas palautella, jotta saataisiin suoruutta edelleen pistoihin. Myös sitä, miten lähetän koiran, sitä pitää treenata. Nyt pääsin jo lähettämään Helmin siten etten koskenut siihen ja se ihme kyllä lähti vasta luvan saatuaan :) Lähtee kohtalaisen hyvin sinne, minne nenä näyttää hetkellä, kun saa käskyn.

Eilen aksailin taas Elsan kanssa. Tehtiin rataa, jossa harjoiteltiin takaakiertoja, päällejuoksua ja välistävetoa. Eli aika samanmoista kuin edellisellä kerralla. Ja olihan Elsan kanssa taas mukava päästä tekemään. Suoriuduttiin ihan kohtalaisesti. Välillä oli ajoitus pielessä ja välillä olin tyypillisesti vaan myöhässä.. mutta saatiin me muutama ihan mallikaskin pätkä aikaiseksi :) Elsa oli taas kovin iloinen, varsinkin kun sai palkaksi hienon uuden pallon, joka ei ollut ihan yhtä hieno enää Elsan käsittelyn jälkeen ;D

Tänään taas tokoiltiin Kuhiksessa Miran ja bortsu Nellin kanssa. Alkuun tein Helmin kanssa paikkamakuun yksin ja eihän se taas pysynyt! Prkl. Jäi kyllä hyvin, pysyi puolisen minuuttia. Sit nousi ylös haahuilemaan ihan sen näköisenä, että olisi vallan unohtanut, että siellä pitikin makoilla... huoh :( Valmistelin kyllä koiran ihan normaalisti. Palautin sen hiukan ärähtämällä, sit pysyi ok. Tein uudestaan tosi lyhyenä, se ihan jees.

Sit tehtiin seuraamista, johon otettiin jo mukaan käännökset. Ja aika hyvin teki. Edelleen on hiukan liian vauhdikas, varsinkin lähdöissä. Sivulletulot olivat tänään myös pääsääntöisesti suoria :) MUTTA painaa ihan sikana välillä. Sekä seuraamisessa ja sivulla ollessa, varsinkin jos joutuu korjamaan paikkaa.

Sit tehtiin noutoa pari toistoa. Ja oli ihan tosi hieno minusta! Tehtiin eka toisto niin, että vapautin vauhdista ja toinen ihan kokonaisena liikkeenä. Lähtee hyvin käskystä kapulalle, ottaa viipyilemättä suuhun ja palauttaakin ihan riittävällä vauhdilla. Ja ennenkaikkea tulee suoraan sivulle asti kapulan kanssa  :) Jes. Tää oli tosi hyvä.

Sit tehtiin ekaa kertaa kaukoja kentällä ihan lyhyellä matkalla. Vaihdot nopeita. Istumaan nousu ok, mutta maahan menossa yritti ryömiä vähän kohti, tätä ei ole ennen yrittänytkään. Korjasi kyllä lopussa. Takapalkkaa voisi kai kokeilla tähän? Luoksetuloja otettiin pari, hienosti ja tiivisti tulee sivulle sekä hyvällä vauhdillakin vielä:) Tänään Helmi ei myöskään sekoittanut kertaakaan jättöjä ja lähtöjä, eli nekin edistyy. Tokohan on oikeesti aika kivaa ;)

Lopuksi kyhäsin Heidiltä lainatut hypyt kentälle. Niillä harjoiteltiin välistävetoja, takaakiertoja ja päällejuoksuja. Välistävedot aika ok, takaakierroissa tarjosi välillä esteen kiertämistä kokonaan. Mut hinkattiin hetki niin saatin aika hyviäkin pätkiä. Päällejuoksut onnistuivat ongelmitta, kunhan sai ensin koiran hyppäämään itseä kohti. Näitä pitäisi vain treenata, ei niitä muuten opi.. Viimeiseksi pelkkä suora kahdella hypyllä ja hyvin irtoaa. Helmi oli suorastaan onnellisen näköinen, kun näki hypyt kentällä. Vauhti oli parasta pitkään aikaan. Suorastaan komensi minua haukkumalla lähdössä! Ohhoh. Eli juoksutauko on tehnyt vain hyvää.




torstai 9. elokuuta 2012

Torstaitokot ja aksaa lainakoiralla


Keskiviikon aksavuorolle sain lainata Heidin Elsaa, koiraa, joka rakastaa agilitya, vaikka sataisi kaatamalla ja joutuu treenailemaan kokemattoman ohjaajan kanssa! Ei haitannut mustaa pikku pyrriä yhtään :) Ja olihan se mahtavaa ohjata koiraa, joka osaa. Pystyy keskittymään ohjauskuvioihin ja tekniikoihin, koska tietää, että koira liikkuu itse ja se lukee ohjausta. Ja itseasiassa se ei mennyt yhtään niin huonosti, mitä oisin kuvitellut. Olin vain parissa kohdassa myöhässä, enkä vähiten siksi, että jäin vain ihastelemaan Elsan menoa ja unohdin liikkua itse eteenpäin.. Tehtiin seuraavanlaista rataa:

Ratapiirros Marin ja Kidan blogista




Radalle tein moneen kohtaan takaakierron ja päällejuoksun tai persjätön. Ne radalla oli ideanakin. Ja Elsan kanssa ne toimi hyvin. Taisipa sinne tulla saksalainenkin. Yks välistäveto tuli 13-14 väliin, sekin onnistui ongelmitta. Ehdottomasti radan vaikein kohta meille oli putkelta hypylle 17, missä onnistuin toistamiseen ohjaamaan Elsan hypylle väärältä puolelta.. Mutta Maijan ohjeiden mukaan saatiin sekin onnistumaan.

Irtoavan koiran kanssa oppii (kantapään kautta :D) äkkiä sen, ettei auta jäädä saattamaan koiraa liian pitkälle, koska silloin ei kerkeä seuraavaan ohjaukseen ei sitten millään. Eikä Elsaa tietty tarvitsekaan saatella, se menee kyllä. Pitäisi ottaa opiksi omankin koiran kanssa, kyllä se sinne menee vaikkei itse sinne putkeen ryömikään ;D Ja jos ei mene niin jatketaan harjoituksia.. Tosi hyvää treeni minulle itselle tuollainen, kiitokset Heidi ja ennenkaikkea ihana Elsa!


Juoksujen takia mökkiytynyt Helmi pääsi tänään ihan isolle kirkolle ;) Käytiin keskustassa kirkon takana olevalla kentällä tokoilemassa Maijan ja Focuksen sekä Heidin ja karvakamujen kanssa. Ihan hyvät treenit Helmille. Se oli taas kovin iloisella tuulella.

Alussa tehtiin juoksutarkastus, joka plussasi tällä kerralla, mutta päästiin silti kehään ;) Luoksepäästävyys sujui tosi hyvin, hiukan vain Helmi heilutti häntää ja kurotteli vastaan`tuomari` Maijalle. Paikkamakuussa pysyi, vaikkakin oli pinkeän näköinen. Jäin taas melko lähelle ja kestoa oli ehkä minuutin. Ekan maahanmenon sivulla meni vinoon, sen korjasin.

Seuraaminen oli tänään ihan ok, edelleen pyrkii edistämään, mutta paranee. Suora se on onneksi, ei kuulemma poikita. Tehtiin myös muutamia käännöksiä paikallaan, aika hyvin hakee jo suoraa perusasentoa :) Liikkeellelähdössä ennakoi helposti.

Ruutua Helmi teki toista kertaa ikinä. Ja sillä on oikeasti ajatus asiasta. Kolmesta eri suunnasta haki joka kerta ruudun, jonne Heidi heitti palkan (ruutuun tai ruudun taakse). Putkiaivona pilkullinen hakeutuu magneetin lailla paikkaan, jonne namuja ilmestyy. Viimeiseksi luoksetulo kokonaisena ja hyvinhän se tuli :) Aika näppärästi perusasentoon ja vieläpä suoraan. Hivenen olisi saanut tulla tiiviimmin. Lopuksi Helmi innostui jopa leikkimään, otti oikein kunniakierroksen Focukselta lainatun pallon kanssa.







tiistai 7. elokuuta 2012

Kepittelyt + muuta puuhaa

http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202012/25.07.2012/IMG_2185.jpg/_full.jpg
Kuva: Milena Nevanto


http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202012/11.7.2012/IMG_9513-2.jpg/_full.jpg
Kuva Milena Nevanto

http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202012/11.7.2012/IMG_9527.jpg/_full.jpg
Kuva Milena Nevanto


http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202012/11.7.2012/IMG_9368.jpg/_full.jpg
Ohops :D Kuva: Milena Nevanto

Siinäpä kuvia aiemmista treeneistä. On se hienoo, että on oikein hovikuvaaja ;) Iso kiitos siis Milenalle!! Helmi juoksee, mutta jotain ollaan tehtykin. Ja aika normaalisti treeneissä se toimiikin, ainakin vielä ennen tärppipäiviä ;) Kotona sen sijaan ei juoksupöksyt edelleenkään oo jees ja aikamoinen haaveilija se kyllä on.

Ennen juoksuja keskiviikon aksatreeneissä tehtiin tälläistä rataa:

Ratapiirros Milenan käsialaa..

 Aika haastava oli rata ja ohjaajan asenteessa oli vähän parantamisen varaa. Jos haluaa, että koira kulkee hyvällä draivilla, pitää sitä asennetta löytyä itseltäkin. Niin. Alku onnistui meiltä hyvin, kivasti Helmi irtosi kolmosputkelle ja ihan kohtalaisesti kääntyikin neloshypylle, jolle tein persjätön. Vitosenkin Hemu haki ihan mallikkaasti. Putkelle harjoiteltiin sitten putkijarrua ja joku ajatus taisi jäädä tästäkin koiran mieleen. Ohjaus seiskaputkelle oli vähän hakusessa, vaikkakin Helmi putkeen aina tavalla tai toisella päätyikin.. Loppu meni aika kivasti, taisi ajautua ohi ohi 12:sta, koska kyttäsi palkkaa sivusta seisovilta kavereilta. Irtoaa ihan hyvin, kun vaan ohjaaja muistaisi käyttää opettamaansa eteen-käskyä :D

Tokoja ollaan tehty pariin kertaan Marin ja Miran kanssa. Ja seuraaminen alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Tiivis on edelleen, ei edistä niin paljoa. Liikkeelle lähdössä pilkkukoira on niin kovin iloinen ja suorastaan hyppää ylös ja eteenpäin... Näitä olen yrittänyt korjailla, ehkä ne joskus onnistuukin. Noutoja ja kapulan pitämistä on harjoiteltu. Paikkamakuussa on tullut myös edistystä, koska ollaan tehty silloin tällöin lenkkien ohessa niitä. Just kehuin Miralle et paikallaolot on alkanut onnistumaan niin eiköhän tänään Helmi sitten lähtenyt minun luo paikkamakuusta ja vieläpä kaksi kertaa :( En tiedä valmistelinko koiran huonosti vai miksi ei kestänyt.. Liian korkeessa vireessä oli selvästi, koska kun palautin takaisin, alkoi jopa vinkumaan, mitä ei ole ennen tehnyt.. höh. Lisäksi tehtiin jääviä takapalkalla, joissa jo jotain ideaa. Loppuun tänään yksi onnistunut luoksetulo. Lujaa tulee ja hyvin jo hakee perusasennon :)

Koska juoksujen takia ei aksaamaan päästä, ollaan käyty kepittelemässä Milenan luona Lehmossa. Milenalla on Heidin kujakepit ohjureineen lainassa. Ekalla kerralla viime viikolla päästiin jo aika pieneen kujaan ilman virheitä. Vauhti kyllä hidastuu selvästi kun paljon kaventaa. Ravilla edelleen tekee. Hyvin hakee kujan, avokulmat ovat selvästi edelleen vaikeampia. Eilen tehtiin taas ja tällä kertaa Helmi rupesi tulemaan taas läpi kun kavennettiin. Saatiin kuitenkin ohjureiden avulla korjattua. Helmi kyttää lopussa palkkaa oikeen tosissaan, sillon tekee matalana ja hyvällä tekniikalla. Palkkausta pitäisi kyllä alkaa muuttelemaan, ettei jää kiinni tähän samaan tapaan. Eilenkin avokulmat vaikeampia, umpikulmat hakee tosi hienosti :)

Henkka teki mulle lattialistasta kehikon, jolla olisi tarkoitus aloittaa ylösmenokontaktin opettaminen puomille. Ajatus minulla on siitä, että miten sitä lähdetään rakentamaan. Mutta ei se taida valmiiksi tulla ikinä, jos sitä ei koskaan aloitakaan.. Joten jos alkaisi tuumasta toimeen.. sitten huomenna ;D