Yks vee

Ja niin se on pilkullinen kerennyt yhden vuoden ikään. Mikään ihan pikkukaveri se ei olekaan; korkeutta on kertynyt hätäisesti mitattuna jopa 61cm, painoa reilu 24 kiloa. Kattokaa nyt, mikä mytty se oli :D

 Helmi 3,5vk

3,5vk

Tosi nopeasti on vuosi mennyt. Ja kyllä se on aika pätevä talmaatialainen. Nyt vuoden dalmatiankoiran omistaneena ymmärrän kylläkin hyvin sanonnan: "Omistajalta vaaditaan hyviä hermoja ja loputonta huumorintajua"... Dalmis ei tosiaankaan ole mikään pomminvarma suorittaja, se tulee luokse JOS sillä ei ole mitään parempaa tekemistä ;) Mutta onneksi yleensä nälkä vie voiton ja pilkullinen palaa häntä heiluen sen tyypin luo, kuka nakkeja kantaakaan :D

Helmi on koira, jolla on loputon nälkä. Se on AINA valmis syömään. Jos se ei syö, se on todella todella kipeä. Ahneus on Helmin moottori, se on todella helposti motivoitavissa kaiken syötävän avulla. Ahneudessa on kyllä myös ne varjopuolensa. Ruokaa voi edelleenkin varastaa, jos joku ihminen ei katso. Eli siis selän takanakin voi vetää ihan hyvin pellillisen ruokaa napaan, miksi ei? Vaikka tuleekin pataan, niin ei haittaa. Jäiset kalapuikot on silti hyviä... Muut koiranomistajat tuskailee toisten koirien ohittamisten kanssa, niin meille Helmin kanssa ehdottomasti pahin häiriö on kaatunut biojäteroskis tai jänis, joka kuoli vuonna 2008. KAIKKI uppoaa kitaan, jopa käärmeennahat.. No kertaakaan ei ole dalmiksen vatsa edes kuralle mennyt, aika sissi.

Arjessa Helmi on ruoan varastelua lukuunottamatta tosi helppo koira. Varsinkin kun ylimääräinen sählääminen on jo loppunut. Kotona se lähinnä pötköttelee tai osallistuu varsinkin kokkaamiseen innokkaasti.. Se ei ole koskaan rikkonut mitään omia vinkujaan kummempaa. Kaikki hoitotoimet se sietää hyvin, joskin se on hiukan dramaattinen. Toimenpiteen jälkeen heti vapaa-sanan kuultuaan se ponkaisee ylös aidosti iloisen näköisenä; en sittenkään kuollutkaan, upeaa. Anna nami :D Yksinolemisen kanssa ei ole mitään ongelmia koskaan ollut, se joko nukkuu tai päivystää ikkunassa. Jokaisen kotiin tulijan se tervehtii häntä julmetusti piiskaten ja naamallaan rodulleen tyypillinen hymy, joka paljastaa lähes koko purukaluston.

Helmi on lähestulkoon aina iloinen. Ainakin ulkoilmassa. Se on tähän mennessä tullut toimeen jokaisen hännänheiluttajan kanssa.  Se ei koskaan haasta riitaa, vaan pakenee paikalta jos joku on pahalla päällä :D Pyrri nimeltä Torvi on sen paras kaveri ja suurin esikuva. Kaikkia kaksijalkaisia se rakastaa edelleen, varsinkin tuttuja, erityisesti Heidiä :D Sosiaalisen koiran kanssa elämä on toisaalta helppoa, toisaalta saat kokoajan lenkillä kutsua luo, ettei sesse käy morjenstamassa kaikkia koiranvihaajista marjanpoimijoihin. Muut koirat ei niinkään kiinnosta.

Joitain ääniä Helmi kummastelee edelleen. Laukauksista ja ukkosesta ei juurikaan välitä, mutta taas sähköhammasharja tai hiustenkuivaaja on ihan hui :D Houkuteltuna tulee katsomaan ja tottuu ajan mittaan kyllä. Imurikin oli tosi vaarallinen pienestä dalmatialaisesta, nykyisin pötköttelee turvallisen välimatkan päässä katselemassa tuleeko puhdasta jälkeä. Maantiellä yli satasen vauhdissa ajaessa Helmi reagoi rengasmeluun ja keskiviivan ylittämiseen pelokkaasti, kaupunkiajeluun suhtautuu lunkisti. Se selvästi on levottomampi matkustaessaan maantiellä farkun perässä kuin esim. kevythäkissä takapenkillä? Matkan aikana tottuu usein taas ääniin ja loppumatkasta käy jo makaamaan onneksi :)  Liikenteen melusta tai kaupungin hälinästä ei välitä enää mitään. Helmi vaikuttaisi olevan koira joka on hiukan herkkis, mutta se palautuu todella nopeasti, jos se säikähtää jotain. Ja se ei todellakaan muista huonoja juttuja ollenkaan. Ja koskaan en ole nähnyt sen menevän ihan lukkoon, vaikka metrossa esim. oli melko pelottavaa, silti pystyy tekemään temppuja :)

Hihnassa vetäminen on taitolaji. Sen Helmi osaa, kaikenlaisissa pannoissa ja taluttimissa :D Käskyn alla se kävelee nätisti vierellä. Siksipä se onkin pääsääntöisesti irti. No ehkä se on jo vähän vähentynyt se vetäminenkin, ainakin jos ei ole koirakamuja mukana :)

Harrastuksissa Helmi on opettanut minua tosi paljon. Osaan arvostaa, sitä mitä se osaa, koska kaikki ei ole ihan ilmaiseksi tullut. Se tekee just niin kauan kun se on hauskaa ja kannattavaa sen itsensä mielestä ;) Sitä ei voi ollenkaan "pakottaa" hommiin, mutta nykyisin siltä voi kuitenkin vaatia jo jotakin.. Helmi on innokas ja yritteliäs tapaus, nyt kun sen motivaation on saanut kohdalleen. Se kestää aika hyvin minun virheitä ja korjaamista, mutta epäonnistumisia ei juurikaan. Se huomaa äkkiä, jos siihen ei ole tyytyväinen. Sillä on myös tapana touhuilla kaikkea omavalintaisia juttuja tehtävien välillä, palkan toivossa tietysti ;) Jos Helmi tietää jo, miten tehtävä menee se voi omasta mielestää ihan hyvin aloittaa just sillon kuin se haluaa, eli ennen kun annetaan lupa.. Se hoksaa asiat nopeasti, mutta toistoja se ei kestä loputtomiin. Epävarmuus näkyy siinä hitautena. Kun tulee varmuutta, niin tulee myös vauhtia. Kattokaas, ei mopolla mahdottomia kuitenkaan ;D

Ohoh, tulipas pitkää analyysia :D Olis mulla ollu jotain treenailujakin kerrottavana, mut jätetään ne seuraavaan kertaan. Olkoon tää nyt tämmönen syndepostaus.

Ainiin. Synttäreiden kunniaksi, juurikin sunnuntaina, aloitti pikkuneiti vihdoin ne ekat juoksunsa. Juoksupöksyt päällä ei todellakaan voi kävellä ja muutenkin Helmin maailma on ihan pilalla, masentaa niin kovasti :D

Helmi 1vee, korvat on ainakin kasvanut ;D Kuva: Milena Nevanto

Retkellä

Kesäloma, eikä mitään sovittuja menoja. Hienoa. Satakoot vaikka joka päivä, mua ei haittaa.

Tänään käytiin pienellä kesäretkellä Kolvananuuron luonnonsuojelualueella. Pilkkukoira pääsi tietenkin mukaan. Hitto siellä oli kyllä huikeat maisemat! Maasto oli kohtalaisen vaikea kulkuissa, ainakin meille kaksijalkaisille. Helmin kulkeminen  oli huomattavasti ketterämpää. Rotkon pohjaa kuljettiin reilut pari kilometria kivenlohkareelta toiselle pomppien. Pohjalla solisi puro, joka vaikeutti hieman kulkemista, ja eihän siitä ihan kuivin kengin selvitty. Pilkullinen kahlaili onnellisena puroissa ja nappaili heiniä suuhunsa. Ei tarvinnut pelätä eksyvänsä reitiltä, koska Helmin nenä kertoi heti, minne ihmisten jäljet johtivat. Puhelimen kameralla tuli räpsittyä muutama kuvakin.

Ettei nyt ihan retkeilyksi olisi koko viikko mennyt niin käytiin toki Heidin kanssa treenailemassa tokoa torstaina peruuntuneiden hakutreenien tilalla. Helmi teki koemaisen paikkaamakuun bestis Kivan vieressä. Ja Helmi niin osaa jo omasta mielestään... ennakoi maahanmenon (mutta meni suoraan :)), ennakoi sen uudestaan Heidin käskytyksestä ja meni lopulta maahan selvästi Heidin käskyllä :D Mutta sainkin vinkin että alokkaaseen harjoitellessa tähän ei kauheasti vielä kannata puuttua. Itse paikkamakuu meni hyvin :) Kun olin vapauttanut koiran niin Helmi bongasi Elsan ohjatun noudon kapulan, kipaisi kapulalle ja toi sen minulle? Hölmö koira :D

Helmi teki myös pisimmän seuraamisen ikinä, ehkä 50metriä yhteensä. Heidi naksutteli ja minä palkkasin oikealle paikalle. Ja ihan kivasti se tekee, vähän pyrkii edistämään ja painaa. Eipä haittaa, vaikka minä välillä kävelen varpaille. Mutta kovin se on innoissaan :D Sit tehtiin pari luoksetuloa, joissa sivulletulo aika hidas. Muuten tulee kyllä lujaa :) Ruutua Helmi teki kans ihan puhtaasti naksuttelemalla ja hienosti tarjosi kyllä! Oli oikeesti ihan käryllä, et mitä siltä halutaan.

Hemuli on jotenkin motivoitunut nyt myös tokoilemaan. Sen kanssa on jo ihan kiva tehdä, kun se oikeesti keskittyy tekemiseen :) Helmin hallinta ja käytös kentällä on parantunut huomattavasti viimeisen parin kuukauden aikana. Helmi kestää häiriötä mielestäni aika hyvin nuoreksi koiraksi. Ei haittaa jalkapalloilevat miehet, eikä frisbeen heittelijät. Toiset koiratkin menee nykyisin, ei enää yritä morjenstaa kavereita ;D Uudet kentät eivät aiheuta ongelmia myöskään. Jes. Jotain on ehkä tehty oikein siis pikkukoiran kanssa :)

Me metsänpeikot

No nyt on vietetty monet hetket hakumetsässä, kolmet treenit ovat vallan kirjaamatta, ohhoh ;)

Viime torstaina Josepan ryhmän kanssa oltiin Selkien metsissä pienellä porukalla. Hemuli teki neljä ukkoa: ääni, ääni, valmis ja haamu. Maasto oli aika haastava, hyvin pääsivät maalimiehet piiloon. Helmi pääsi vasta viimeisenä tekemään, joten oli kerennyt nostattaa itsensa aika kierroksille odotellessaan. Helmi tosiaan kiihtyy hirrrveesti hakuhommista, ulvoo iloisesti autossa odotteluajan... ei hiljene edes putkiluuta jyrsimään..

Ekalle ukolle lähti kuin ammuttuna ja teki luotisuoran ja hienon, varmaan kilometrin mittaisen piston :D Pieni koira oli niin kovin innoissaan. Tuli kutsusta pois hiukan hölmistyneen näköisenä. Uudestaan lähettettynä haki ihan ok, edelleen rallitti ensin ohi ja palasi hajulla takaisin. Loput kolme pistoa teki hyvin. Valmiille ukolle lähtemisessä epäröi hieman. Olisiko tehty nyt apuja liikaa, ettei enää lähde tyhjälle?

Sit käväistiin pari kertaa Jaamankankaan metsissä hakuilemassa omalla pikkuporukalla. Helmille otin takoituksella treenit tosi lyhyinä, ettei aivan kyllästyisi hakupuuhiin. Otetiin  ukot: valmis - valmis- ääniapu niin, että näki maalimiesten menevän metsään. Ja sehän auttoi, lähti valmiillekin ukoille hyvin :) Toisissa treeneissä suunnittelin Helmille vain tosi helpot kaksi piiloa, äänellä ja haamulla. Ne ihan pätevät. Helmi kokeili erillisenä juttuna myös ilmaisua irtorullalla. Tätä ollaan tehty kerran aiemmin. Aika on hukassa ajatus vielä, mutta käteen asti rulla palautui kuitenkin kokonaiset neljä kertaa ;)

Eilen keskiviikon vuorolla aksailtiin ilman vetäjää. Tehtiin Marin tuomaa radanpätkää. Yksittäisinä esteinä otettiin rengasta ja keinua. Ja kylläpäs kulki hyvin pilkullinen, hauska pieni otus :) Radalla oli 10 estettä ja alku oli aika peruspyöritystä. Takaaleikkasin yhdelle hypylle ja se onnistui yllättävän hyvin. Loppu suoraa rallittamista parille putkelle ja pituudella, upeesti irtoaa, ei paljoo jää kyselemään et mihin mennään :D

Agility on vakava asia :D Hemu keskittyy valtavan esteen ylittämiseen. Kuva: Milena Nevanto